Tapahtumakalenteri


Vuokkijärven kuha- ja haukikisaSunnuntai  1.6.2025 - Sunnuntai 31.8.2025

Vuonna 2025 Vuokkijärven kuhakisa täyttää 10 vuotta! Juhlavuoden kunniaksi kisaan on saatu tukea myös Kainuun kalatalousalueelta, ja siihen on päätetty lisätä kisakalaksi hauki kuhan lisäksi. 

Kysessä on avoin kilpailu kaikille Vuokkijärvellä aktiivivälineillä kalastaville.

Kilpailukala on kuha ja hauki.

Kilpailuun osallistumisesta ei peritä maksua. Halutessasi voit tukea Vuokin kylän toimintaa maksamalla Vuokin kyläyhdistys ry:lle kannatusjäsenmaksua.

Kilpailun tuomarina toimii Ville-Veikko Räsänen, jolla on oikeus hylätä kilpailukala, jos tiedot ovat puutteelliset. Väärin mitatut tai valokuvatut kalat eivät voi osallistua kilpailuun ja ne hylätään.

Viisi suurimman kuhan ja neljä suurimman hauen pyytänyttä palkitaan syyskuun 2025 aikana! Palkintojen tukijoina ovat Vuokin osakaskunta, Vuokin kyläyhdistys ja Kainuun kalatalousalue.

Virallisen mittakuvan lisäksi suositellaan myös fiiliskuvan lähettämistä kisakalasta. Parhaimman fiiliskuvan lähettänyt palkitaan yllätyspalkinnolla syyskuun 2025 aikana!

Lue lisää kilpailusta tapahtuman kotisivuilta ja tutustu huolellisesti kisan sääntöihin ja kalan kuvan lähettämisen ohjeisiin:

Tapahtuman kotisivut

Valokuvauskilpailu "Kohtaamisia Suomussalmen kylillä"Sunnuntai  1.6.2025 - Perjantai 31.10.2025
Valokuvauskilpailun "Kohtaamisia Suomussalmen kylissä" teemana on kohtaaminen, joka antaa laajan tulkintavapauden, mutta samalla ohjaa pohtimaan eri väestöryhmien, sukupolvien, luonnon ja kulttuurien välistä kohtaamista.

Kohtaamisten tulee tapahtua Suomussalmen kylissä. Valokuvauskilpailun tarkoituksena on kannustaa vierailemaan Suomussalmen kylissä sekä tapaamaan kylien asukkaita, vierailemaan kylien tapahtumissa sekä luontokohteissa ja nähtävyyksissä. Tarkoituksena on lisätä mahdollisimman laajasti kunnan asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden sekä eri väestöryhmien kohtaamista.

Valokuvauskilpailu on tarkoitettu Suomussalmen kunnan asukkaille ja vapaa-ajanasukkaille valokuvauksen taitotasoon katsomatta. Alaikäisiltä vaaditaan huoltajan suostumus.

Kilpailun järjestää Vuokin kyläyhdistys ry. Osallistuakseen kilpailuun ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen.

Kilpailuun on saatu avustusta Suomussalmen kunnan yhdenvertaisuusavustuksesta.

Katso säännöt ja osallistumisohjeet, ja osallistu kilpailuun:

Tapahtuman kotisivut

Vuokin kirkko tiekirkkonaMaanantai  16.6.2025 - Sunnuntai 3.8.2025 - Vuokin kirkko

Vuokin kirkon ovet avoinna 16.6. alkaen 3.8. asti klo 10 - 16 ns. tiekirkkona, joka on tarkoitettu paikallisille asukkaille, vapaa-ajan asukkaille ja matkailijoille. Kirkossa voit vierailla ja hiljentyä oman aikataulun mukaisesti.

Ovet pitää avoinna joukko kyläläisiä talkoovoimin.

Tapahtuman kotisivut

Kansanlaulumessu ja kirkkovenesoutuSunnuntai  13.7.2025 14.00 - Sunnuntai 16.00 - Vuokin kirkko
Suomussalmen Lions Clubin soutajat ja muut veneellä liikkujat saapuvat kirkon rantaan noin klo 13.30 - 13.45. Yhteinen kansanlaulumessu alkaa klo 14. Messun jälkeen kirkkokahvit.

Tapahtuman kotisivut

Kulttuuripatikointi Vienan reitilläLauantai  26.7.2025 10.00 - Lauantai 17.00

Opastettu kulttuuripatikointi Vienan reitin sydämeen Särkänpolveen ja Torniosärkille.

Retkellä kuullaan nuoren kansanmuusikon Juuso Palsion esityksiä, luontokohteiden esittelyä, alueen kiehtovaa historiaa laukkukauppiaiden retkistä ja reitin muista kulkijoista. Taukopaikoilla nautitaan eväitä, ihastellaan jokivarsiniityn luontoa.

Patikointiin voit tulla omilla kyydeillä tai bussikuljetuksella. Bussikyytiin pääsee myös Ala-Vuokista tai muusta ennalta sovitusta paikasta. Bussikuljetuksen hinta 20 €/henkilö.

Ilmoittautuminen 21.7.2025 mennessä juntuanne@gmail.com, 0404138067 tai netissä: 

https://vienanreitti.fi/etusivu/yhdistys/ilmoittaudun-tapahtumaan/

Tapahtuman kotisivut

KaraoketanssitLauantai  26.7.2025 19.00 - Lauantai 23.00 - Vuokin työväentalo

Tervetuloa laulamaan ja tanssimaan Vuokin työväentalolle (Kuhmontie 319, Suomussalmi) kaikille avoimien karaoketanssien merkeissä klo 19 - 23. 
Tanssien vetäjinä Suomussalmen karaokelaulajat ry Jarmo Haverinen ja Sari Soini.

Pääsymaksu 10 €.

Kahviossa myynnissä kahvia ja pullaa, pihalla grillimakkaraa ja virvokkeita.

HUOM! Käteismaksu, käytössä ei ole maksupäätettä.

Järjestää Vuokin kyläyhdistys ry